Kirkko järjestää nudistimessuja: ”Jeesus ristiinnaulittiin alastomana”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailmasta löytyy erilaisia uskontokuntoja ja kirkkoja laidasta laitaan. Joidenkin pienempien seurakuntien tavat ja uskomukset herättävät syvää hämmennystä valtaväestössä. Yksi epätavallisista kristillisen kirkon lahkoista sijaitsee Yhdysvaltain Virginiassa.

YouTube
YouTube

Virginian Ivorissa majaansa pitävä White Tail Chapel eroaa esimerkiksi perinteisestä luterilaisesta kirkosta pukukoodinsa ansiosta. Sen piirissä messuja järjestetään nimittäin alastomana. Kirkon pastori Allen Parker perustelee erikoista tapaa ABC-13-uutisille sillä, että Jeesuksen elämän tärkeimmät hetket tapahtuivat tämän ollessa alasti.

– Jeesus syntyi alasti, hän oli alasti kun hänet ristiinnaulittiin, ja kun hän nousi kuolleista hän jätti vaatteensa hautaansa ja oli alasti. Jos Jumala loi meidät sellaisena, miksi se olisi väärin? Allen Parker selittää.

Ketään ei pakoteta saapumaan kirkon messuihin alasti, ja jäsenet saapuvat paikalle esimerkiksi yläosattomissa tai kokonaan pukeissa. Useimmat jäsenet osallistuvat messuihin kuitenkin täysin alastomana. Kirkkoon kuuluvat Katie ja Robert Church vihittiin White Tailin kirkossa ilkosillaan. Heidän mielestään seurakunnasta puuttuu muihin kirkkoihin liittyvä teennäisyys.

– He todella välittävät, he ymmärtävät ja yhteisö sekä perhe on heille etusijalla, Parker Church kuvailee ABC-13-uutisille.