George Clooney lopettamassa näyttelemisen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Hollywood-tähti George Clooney on rankattu monesti seksikkäimpien miesnäyttelijöiden kastiin. Charmikas näyttelijä on vetänyt naisten jalkoja veteliksi jo useissa elokuvissa ja televisiosarjoissa, ja nyt 52-vuotias komistus suunnittelee siirtyvänsä eläkkeelle näyttelemisestä.

Clooney on vinkannut, että hän saattaisi siirtyä pysyvästi kameroiden toiselle puolelle tuottajaksi tai ohjaajaksi. Hän kertoi Lontoossa järjestetyssä The Monuments Men -elokuvan ennakkonäytöksessä, että joskus elokuvabisneksessä tulee eteen aika, jolloin yleisö tahtoo näyttelijät pois kameroiden edestä. Clooneyn mukaan hänen aikansa on lähellä.

Oscar-voittaja George Clooney ohjasi ja käsikirjoitti The Monuments Men -elokuvan yhdessä Grant Heslovin kanssa ja pääosissa nähdään Clooneyn lisäksi Matt Damon ja Bill Murray. Tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa kerrotaan natsien varastamista arvotaide-esineistä. Elokuva saa Suomen ensi-iltansa 28. helmikuuta.

Uusimmat