Mies haluaa näyttää Paholaiselta – käyttänyt 12 000 euroa leikkauksiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Olemme kertoneet ihmisistä, jotka tahtovat muuttaa ulkonäköään kauneuskirurgian avulla niin kauan, kunnes näyttävät esikuvaltaan. Nyt kuitenkin esittelyyn nousee kaikista karmivin herra, sillä hänen tavoitteenaan on näyttää itse Helvetin hallitsijalta, Saatanalta.

Brittiläinen 43-vuotias Gavin Paslow on muokannut ulkonäköään rajusti saatanallisempaan suuntaan. Mies on halkaissut kielensä, ottanut torahampaat ja jopa sarvia muistuttavat implantit otsaansa. Daily Mailin mukaan Diablo Delenferiksi itseään kutsuva mies suunnitelee jopa metallisen irokeesin ruuvaamista kalloonsa.

Kahden lapsen eronnut isä harmittelee, että kakki hänen tahtomansa ulkonäkömuutokset eivät ole sallittuja Yhdistyneessä kuningaskunnassa suoritettavaksi sellaisenaan. Hän joutuukin olemaan nukutettavana rajuimman muokkauksen aikana. Aiemmin mies on seurannut operaatioita valveilla.

– Kaikki leikkaukset ja operaatiot on tehty valveilla ollessani. Vaikka olen nähnyt piikin tulevan kohti, en voi pelätä kipua, koska olenhan Paholaismies, Gavin jutteli itsevarmasti.

Miehen kasvoissa on suuria tatuointeja, hänen silmänsä on tatuoitu ja korvat leikattu. Hän esittelee itsensä artistina, joka muokkaa vartaloaan ahkerasti. Hänen mukaansa kaikki kokeellinen on jo tehty paitsi Luciferiksi muuttuminen. Mies ei kuitenkaan tunnustaudu sataniksi tai saatananpalvojaksi, hän tekee kaiken silkasta lystistä. Rahaa muokkauksiin on kulunut 11.725 euroa.

Seuraavaksi hän tahtoo itselleen orgaanisen hännän. Miehen mukaan hänen on vaikea löytää tyttöystävää rinnalle, ja hän toivookin tutustuvansa naiseen, joka näkee hänen ulkokuorensa alle. Vaikka ihmiset katsovat Gavinia nykyään hyvin eri tavalla kuin ennen, ei se lopeta miehen ulkonäkömuutoksia edes tulevaisuudessa.