5 vinkkiä ikimuistoiseen viikonloppuseikkailuun

Matkailu · Terhi Piiroinen

Kaikilla työssäkäyvillä ihmisillä ei ole mahdollisuutta ottaa ylimääräistä lomaa spontaania reissua varten ja vapaa-aika rajoittuu lähinnä viikonloppuihin. Silti perjantaista sunnuntaihin vietetyn loman aikana ehtii käymään Suomestakin käsin hyvin monessa paikassa.

Huffington Postin matkailutiimi on nyt listannut viisi vinkkiä seikkailuviikonlopun tekemiseen, kun arki kyllästyttää ja mieli hinkuu matkalle. Ensinnäkin lomareissu kannattaa suunnitella siten, että kohdemaassa ei ole samana viikonloppuna ylimääräisiä pyhiä, jonka takia paikalliset liikkeet ovat suljettuina. Lisäksi erikoispäivät saattavat vaikuttaa majoituksen ja lentojen hintaan.

Matkustapoja on monia, mutta lentäminen lienee nopein keino päästä muutaman yön mittaiselle ulkomaan reissulle, mikäli ei tahdo mennä perinteisesti Tallinnaan tai Tukholmaan. Halpalentoyhtiöillä on loistavia tarjouksia minilomia varten, ja Suomestakin pääsee kätevästi joko Tampereelta, Lappeenrannasta tai Helsingistä lähes kaikkialle Eurooppaan muutamassa tunnissa.

Viikonloppulomalle ei tarvitse ottaa mukaan matkalaukkuja, vaan pelkillä käsimatkatavaroilla pärjää takuuvarmasti. Majoitus tulee yleensä kahdelle ihmiselle edullisemmaksi, joten on loistava idea napata myös kaveri seikkailuun mukaan. Kannattaa myös punnita eri majoitusvaihtoehdot, sillä hostelleissa tutustuu helposti kansainvälisiin ihmisiin, mutta hotellissa saa omaa rauhaa. Moni lentoyhtiö tarjoaa myös matkapaketteja, jolloin saa lennot ja hotellit könttänä viikonlopuksi huokeampaan hintaan.

Kannattaa myös luottaa muiden arvosteluihin majapaikkaa valitessa ja lukea, mitä hotellista sanotaan eri foorumeilla. Reppureissaajilla saattaa olla jo ympäri maailmaa tuttavia, jotka majoittavat matkaajan mielellään viikonlopun mittaisen minireissun ajaksi. Koska aika on rajallinen, ei sitä kannatakaan käyttää sängyssä löhöämiseen.

Kannattaa tutustua matkakohteeseen etukäteen edes sen verran, että kaikki asiat eivät tule perillä yllätyksenä. Sukkuloimiseen ja tietojen keräämiseen menee turhaa aikaa paikan päällä, ja siksi kannattaa ottaa etukäteen selvää esimerkiksi nähtävyyksistä ja suosituimmista illanviettopaikoista. Tärkeintä on kuitenkin astua seikkailuun avoimin mielin ilman minuuttiaikataulua ja tutustua parissa päivässä uuteen kulttuuriin. Seuraavalla kerralla tietää, tahtooko kaupungissa olla kauemminkin.

Uusimmat