Yllätysuutinen: Snooki odottaa toista lasta?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

The Jersey Shore -realitysarjan tähti Nicole ”Snooki” Polizzi tuli vuonna 2012 äidiksi. Snookin villit sinkkupäivät ovat pian lopullisesti historiaa, sillä neitokainen suunnittelee parhaillaan häitään. Kerroimme hiljattain myös Snookin bestiksen Jwoww’n odottavan lasta ja liittyvän mammakerhoon tulevana kesänä.

Nyt Page Six -julkaisu kertoo, että heidän saamien tietojen mukaan myös Snooki olisi uudestaan raskaana. 26-vuotiaan tosi-tv -tähden ja tulevan aviomies Jionni LaVallen esikoispoika Lorenzo syntyi 1,5 vuotta sitten ja nyt naisen kerrotaan olevan toisella kuulla raskaana. Uutista ei ole kuitenkaan vahvistettu, mutta parhaassa tapauksessa toinen lapsi tarkottaisi sitä, että Snooki ja Jenni ”JWoww” Farley pääsisivät hoitamaan nyyttejä samaan aikaan ensi syksynä. JWoww synnyttää tyttärensä heinäkuussa.

Snooki kertoi taannoin, että Kim Kardashianin ja Kanye Westin tyttölapsi North West olisi mieluinen tyttöystävävaihtoehto hänen ensimmäiselle lapselleen. Televisiotähti kommentoi aikaisemmin raskausajan olleen helvettiä, vaikkakin siitä saatu palkinto, eli lapsi, on upea. Snookin Lorenzo-poika oli alusta asti pienoinen yllätyslapsi, sillä villikkona tunnetun Snookin olisi ehkä viimeisenä ihmisenä odottanut tulevan äidiksi.