Pettäjä-Robin haluaa pelastaa parisuhteensa: ”On epätoivoinen”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Uutisoimme äskettäin r&b-tähti Robin Thicken avioerosta. Miehen ja hänen näyttelijävaimonsa Paula Pattonin liitto päättyy kahdeksan vuoden jälkeen, koska Thicke on viihdelehtien tietojen mukaan kourinut muita naisia.

Robinin ronski käytös ei jäänyt VMA-gaalassa Miley Cyrusin kanssa tehtyyn esiintymiseen, vaan mies iski myös sieltä itselleen leikkikaverin, jonka vei hotelliin.

Nyt Robinin kerrotaan kuitenkin olevan palasina erosta. Mies haluaa korjata välit vaimonsa kanssa. Mikäli lähipiirin lähdettä on uskominen, on poppari suorastaan epätoivoinen saamaan Paula Pattonin rakkauden ja luottamuksen takaisin. Thicke haluaa vakuuttaa elämänsä naisen siitä, että hän voi muuttua ja olla kunnon aviomies, uutisoi TMZ.

Tähti ei myöskään halua, että pariskunta kasvattaisi heidän Julian-poikansa erillään. Ero sai lisäpontta siitä, kun Thicken nähtiin tammikuussa tanssivan pariisilaisen brunetten kanssa yökerhossa. Viime vuonna eräs toinen nainen väitti tähden suudelleen häntä New Yorkissa järjestetyissä juhlissa. Pariskunta julkisti äskettäin eronsa medialle ja kertoi pysyvänsä hyvinä ystävinä.