Shokkiväite: Marilyn Monroen ja Kennedyn veljesten pornovideo myydään?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Edesmennyt amerikkalainen näyttelijätär Marilyn Monroe kuuluu 1900-luvun ikonisimpiin tähtiin. Aikansa seksisymbolilla on ihailijoita vielä tänä päivänäkin. Taannoisessa paljastuskirjassa kerrottiin, että näyttelijättärellä oli salasuhde Yhdysvaltain silloisen presidentin John F. Kennedyn kanssa.

Nyt on paljastettu shokkiuutinen, jonka mukaan olemassa olisi aikuisviihteeksi luokiteltava video, jolla nähdään Marilyn Monroe harrastamassa kimppakivaa sekä John F. Kennedyn että Robert F. Kennedyn kanssa. Ryan Sullivanin huutokaupassa myytävä video aiheuttaa varmasti suuren kiinnostuksen ja sen odotetaan olevan yli 200.000 dollarin arvoinen.

New York Daily Newsin mukaan video on ollut intohimoisen keräilijä Williamin Castleberryn yksityiskokoelmissa ja sen myymisellä kuitattaisiin miehen velkoja. Castleberry on pitänyt videon salassa kunnioittaakseen Monroen entistä miestä, Yankee-legenda Joe DiMaggiota. Vuonna 1962 menehtynyt Marilyn Monroe on yhä edelleen rakastettu ja vaalittu osa Hollywoodin historiaa.