Isokokoisten lentomatkustamisen tukalat tilanteet – tuntuuko tutulta?

Matkailu · Terhi Piiroinen

Lentoyhtiöt taistelevat kustannustensa kanssa ja ne yrittävät etsiä kuumeisesti ratkaisuja lisätulojen saamiseksi. Viimeaikaisina ehdotuksina muistetaan muun muassa vessojen pienentäminen, läskilisien hintoihin lisääminen ja seisomapaikkojen ehdottaminen.

Lentokoneessa matkustaminen on kuitenkin isokokoisille ihmisille silkkaa painajaista, ja aina kyseessä ei ole edes lihavuudesta johtuva suurikokoisuus. Myös pitkät ja muuten massiiviset henkilöt joutuvat kärsimään ahtaista lento-oloista. 32-vuotias Brian Shaw on yksi näistä kärsivistä järkäleistä ja nyt on julkaistu videomateriaalia hänen lentokokemuksistaan.

Shaw on kisaillut usein kestävyys- ja vahvuus-kilpailuissa. Video kertoo loistavasti, kuinka 203,2-senttisellä rungolla ja 188 kilon elopainolla varustettu herra joutuu pulaan jo lentokoneen käytävillä liikkuessaan. Mies ei yksinkertaisesti meinaa mahtua koneeseen. Matkailualalla on jo pitkään väläytelty lentolippujen hintoja nostavan niin sanotun läskilisän käyttöönottoa. Uutisoimme viime vuonna, kuinka Samoa Air -lentoyhtiö toteutti suunnitelman ensimmäisenä ja alkoi veloittaa lentolippujen hintoja matkustajan painon mukaan.

Painavat ihmiset saavat myös rahoilleen vastinetta, sillä heidät sijoitetaan koneen XL-osastolle suurempiin istuimiin. Lentoyhtiö on ottanut käyttöön niin sanotun XL-luokan matkustajille, jotka painavat yli 127 kiloa. Samoa Air veloittaa ylimääräisistä kiloista 1,00 – 4,16 dollaria, eli 0,80 – 3,24 euroa. Painoon lasketaan sekä matkustaja että laukut.