Maailman suurin ilmalaiva esiteltiin – jättiläinen pysyy ilmassa kolme viikkoa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ilmalaivoista luovuttiin aikoinaan muutaman hyvin tuhoisan onnettomuuden vuoksi, vaikka esimerkiksi legendaarinen Graf Zeppelin -alus lensi 1,6 kilometriä ilman, että yksikään matkustaja olisi vammautunut. Myöhemmin lentokoneet luokiteltiin luotettavimmiksi.

YouTube
YouTube

Hybrid Air Vechiles -yhtiö on nyt esitellyt tehtailemansa ilma-aluksen, jonka uskotaan valtaavan ilmatilaa tulevina vuosina. Maailman suurin ilmalaiva on 91 metriä pitkä ja se voi olla ilmassa jopa kolme viikkoa. Sen avulla pystyttäisiin kuljettamaan tonneittain humanitääristä apua tai muita painavia lasteja maailman laidoille ilman, että laskeutumisalustan tarvitsisi olla kiitoradan kaltainen.

Ilmalaivojen täyttökaasuna käytetään nykyään palamatonta heliumia ja alusten nopeus on korkeintaan 160 kilometrin tuntivauhti. Yhtiö toivoo, että voisi tulevaisuudessa tuoda markkinoille myös luksuspalveluita tarjoavia ilmalaivoja, joilla voisi nauttia uima-altaista samalla, kun osallistuu vaikkapa valas- tai norsusafareille ilmasta käsin.

Toki valtavia ilma-aluksia tultaisiin hyödyntämään myös sotiaallisissa toimissa, kuten äänekkäiden valvontakoptereiden korvaajina. Yritys suunnittelee jo seuraavaa ja vielä isompaa ilmalaivaa. Sen tarkoituksena olisi lennättää 50 tonnia tavaraa tai matkustajia. Ilma-alukset ovat tulevaisuuden ala, joka voi myös työllistää tuhansia ihmisiä, The Telegraph uutisoi.