Elektronisen musiikin tuottamisesta ja hiustyylistään tunnettu Skrillex on ollut viime vuosina kovassa nosteessa. Miehen Scary Monsters and Nice Sprites -albumi nousi kansainväliseksi menestykseksi, ja tähti on ehtinyt esiintyä kahdesti myös Suomessa.
Viimeisin trendi musiikkibisneksessä tuntuu olevan albumien julkaisu ilman suurempaa ennakkokohua. Skrillex on kaikessa hiljaisuudessa valmistellut uutta Recess-levyään, joka ilmestyy kauppojen hyllyille huomenna 18. maaliskuuta. Perjantaina 7. maaliskuuta Skrillex julkaisi vähin äänin Alien Ride -kännykkäsovelluksen, jonka kautta fanit ovat päässeet tutustumaan uuden levyn kappaleisiin.
Recess-albumi on ilmestynyt kuunneltavaksi ennakkoon myös iTunes-palveluun. Levyn kappaleilla kuullaan lukuisia vierailevia tähtiä, kuten Chance The Rapper, Ragga Twins, Niki & The Dove ja Kid Harpoon.
Skrillex-esiintyjänimen takaa löytyy losangelesilainen Sonny John Moore. Mies aloitti musiikkiuransa From First To Last -nimisen metalcore-yhtyeen laulajana, mutta siirtyi vuonna 2007 soolouralle. Hänen My Name Is Skrillex -niminen levy julkaistiin vuonna 2010. Samana vuonna julkaistiin myös Scary Monsters and Nice Sprites -levy, joka oli avain lopulliseen läpimurtoon.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Skrillex tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.