Kimin ja Kanyen häihin Burger Kingin hampurilaistarjoilu?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kanye West tekee toukokuussa Kim Kardashianista aviovaimonsa saattamalla naisen alttarille Pariisissa. Hääjuhla osuu samalle viikonlopulle Cannesin elokuvajuhlien aikaan, mutta silti West olettaa vieraiden osallistuvan ennemmin parin hääjuhliin. Kutsuvieraslistalla ovat muun muassa Euroopan kuninkaalliset ja Obaman perhe.

Kanye West osti äskettäin Kimille häälahjaksi kymmenen Burger King -pikaruokaravintolaa ympäri Eurooppaa. Nyt ravintolajätti on ehdottanut, että he ottaisivat häätarjoilun hoidettavakseen. Yhtiön tiedottaja on sanonut ehdotuksensa julkisesti NME.comille, mutta valitettavasti Westin perhe ei ole vastannut tarjoukseen vielä.

Kim Kardashian on toivonut hääjuhlasta pientä ja intiimiä tapahtumaa. Kanye West on kiikuttanut assistenteilleen 600 nimen vieraslistan. Kutsuvieraina ovat Jay Z:n ja Beyoncen lisäksi muun muassa Jamie Foxx, Oprah Winfrey ja Karl Lagerfeld. Mies on aikeissa kutsua myös Nelson Mandelan leskirouva Winnie Mandelan sekä Euroopan ja Lähi-Idän kuninkaalliset.