Penelope Cruz rohkeassa mainoskampanjassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Latinotähti Penelope Cruz sai viime vuonna esikoislapsensa näyttelijämiehensä Javier Bardemin kanssa. Espanjalaissyntyinen pariskunta sai viime kesänä toisen yhteisen lapsensa. Luna-nimen saanut tytär syntyi heinäkuussa 2013.

Loewe
Loewe

Nyt 39-vuotias näyttelijätär nähdään näyttävässä mainoskampanjassa. Penelope Cruz poseeraa luksusmerkki Loewen mainoskuvassa luoden illuusion alastomuudesta ja peittäen intiimialueensa nahkaisella laukulla.

Penelope Cruz on viime vuosina nähty elokuvissa To Rome With Love, Vicky Christina Barcelona, Nine ja Sinkkuelämää 2. Hän tähdittää tänä vuonna ensi-iltansa saavaa ohjaajalegenda Riddley Scottin uutta elokuvaa The Counselor. Elokuvan näyttelijäkaarti on melkoinen, sillä mukana ovat esimerkiksi Cruzin aviomies Javier Bardem, Brad Pitt, Michael Fassbender ja Cameron Diaz.

Loewe
Loewe