Järkytys! Näin kauan olet katsonut televisiosarjoja

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Internet ja erityisesti TVkaistan ja Netflixin kaltaiset suoratoistopalvelut ovat mullistaneet ihmisten television katsomisen. Televisiosarjojen jaksoja on nykyisin huomattavasti helpompaa katsoa tuntikaupalla yhteen menoon kuin aikaisemmin.

Yhä useammat seuraavatkin esimerkiksi amerikkalaisia sarjoja internetin välityksellä omaan tahtiinsa mieluummin kuin odottavat viikon seuraavaa jaksoa. Mikäli olet joskus harrastanyt vaikkapa Game of Thronesin, Sinkkuelämää-sarjan tai Simpsoneiden kokonaisten tuotantokausien putkeen katsomista, olet saattanut pohtia, kuinka paljon aikaa sarja on riistänyt elämästäsi. Nyt tuon ajan laskeminen on helppoa, sillä sitä varten on luotu Tiii.me -verkkosivusto.

Sivusto on yksinkertainen. Kirjoitat vain sarjan nimen hakukenttään, ja sivusto laskee, kuinka monta päivää, tuntia ja minuuttia sen jaksot kestävät yhteensä. Esimerkiksi Lost-sarjan kokonaan katsomiseen sivu ilmoittaa vieneen yhteensä 3 päivää ja 18 tuntia. Tämän jälkeen voit etsiä sivulta muita katsomiasi sarjoja, ja se laskee automaattisesti tuhlatun ajan yhteen.