Hyviä uutisia: Suklaa voi estää painon nousemista!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suklaa on yksi maailman suosituimmista paheista. Paheista siksi, että monet olettavat suklaan syömisen olevan lihottavaa. Tuoreen tutkimuksen mukaan tilanne voi kuitenkin olla päinvastoin, sillä suklaa voi herkullisuudestaan huolimatta jopa estää painon nousemista.

Tutkimuksen mukaan suklaan antioksidantit voivat estää painonnousua ja auttaa verensokerin alentamisessa, Journal of Agricultural and Food Chemistry -lehti raportoi. Tumma suklaa taas voi parantaa ajattelukykyä, vähentää ruokahalua sekä laskea verenpainetta ja edistää sydämen terveyttä. Tutkimuksesesta kertoi ensimmäisenä Suomessa Kesä!-verkkomedia.

Lukemattomat tutkimukset ovat jo aiemminkin osoittaneet, että erityisesti tumman suklaan syömisellä on merkittäviä terveysvaikutuksia. Jatkossa kannattaa siis pysähtyä kaupan suklaahyllyn luona ja ottaa mukaan levy tummaa. Ihan vain terveysmielessä.