Hercules-elokuvan traileri julkaistiin – The Rock ei säästä ketään

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Viime päiviin asti ainoa tietämämme Herkules-tarina on tuo monelle tuttu Disney-piirretty. Tänä vuonna valkokankailla nähdään jopa kaksi raaempaa filmatisointia suuresta Kreikan sankarista. Toisessa niistä pääosaa esittää Dwayne ”The Rock” Johnson.

YouTube
YouTube

Uudellä Hercules-trailerilla mies ottaa väkivaltaviihteen haltuun ja todistaa olevansa kuin uuden sukupolven Chuck Norris. Hän ei syö, nuku tai lepää – hän odottaa, kunnes pääsee miekan varteen käsiksi. Kyseessä on puolijumala, jonka ainoa kohtalo on taistella.

The Rock tekee elokuvassa triplaroolin, kun hän esittää päähahmon lisäksi Zeusta ja Achillesta. Kyseisessä trailerissa vilahtaa myös elokuvadebyyttinsä tekevä supermalli Irina Shayk, joka nähdään toimintaelokuvassa sankarin rakastettua, Megaraa. Elokuvan ohjaa Tower Heist ja X-Men: The Last Stand -elokuvien takana ollut Brett Ratner.

Uusimmat