Nainen, oletko tavis? Näistä merkeistä sen tunnistat

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Esittelimme äskettäin huumorimielessä verkkovideon, jossa muita parempana ja coolimpana itseään pitävä neitokainen osoittautuikin käytöksellään olevansa tuikitavallinen nainen. Tavallisuudessa ei ole mitään pahaa, vaan yksi aito ihminen on yleensä kiinnostavampi kuin sata teeskentelijää.

Massassa vaeltavat neitokaiset ovat usein toistensa peilikuvia vaatetukseltaan, käyttäytymiseltään ja jopa musiikkimaultaan. Osa heistä hylkää jopa omat mieltymyksensä antaakseen tietynlaisen ja muottiin sopivan kuvan.

Nämä neitokaiset tilaavat parhaassakin pihviravintolassa salaattia. Kotona he puolestaan kokkailevat vain pikaisesti valmistettavia aterioita. Heidän mielestään kurvikas Marilyn Monroe edustaa naisen ihannetyyppiä, vaikka he eivät ole nähneet yhtäkään näyttelijättären elokuvaa. Musiikkimaku sen sijaan koostuu hittilistojen kärkipäässä soitetuista kappaleista.

Perusneitokaiset käyttävät Instagramia etenkin silloin, kun vierailevat kuntosalilla, luontaistuotekaupassa tai muussa ”parempien ihmisten paikassa”. Heidän ulkonäkönsä mukailee tarkoituksella tai jopa matkimalla television kauniita julkkisnaisia. Lempielokuvana näillä neitokaisilla on tietenkin romanttinen ”P.S. I Love You”. On perusmimmeillä tietenkin myös villejä kokemuksia varastossa, ja niistä suurin osa on koettu yhdessä lukioaikaisen bestiksen kanssa.

Pilke silmäkulmassa laaditun listan mukaan nämä samaiset naiset omistavat ainakin yhdet UGG-kengät. Heillä on kotonaan myös yksi valtava kulho, josta tarjoillaan kaikki syötävät niin juhlissa kuin arkena. Jalkaan on tatuoitu tähti ikään kuin kuvastamaan heidän villimpää puolta luonteesta, Elite Daily listaa. He myös ottavat yhteyttä ihailemiinsa julkkiksiin vain siksi, että saisivat edes pienen virtuaalisen hetken tuntea olleensa osa kuuluisan ihmisen elämää.

Valtavirran naiset karppaavat, koska viljatuotteet eivät sovi heille joko kuvitteellisen tai muodin mukaisen allergian johdosta. He myös kuntoilevat aina kaverinsa kanssa ja pukeutuvat tällöin merkkihuppareihin. Hiukset on laitettu huolettoman näköisesti matalalle poninhännälle, vaikka todellisuudessa sykeröä on väännetty takaraivolle 12 minuuttia peilin edessä.

Mitä näiden naisten miehiin tulee, vievät urokset neitokaisia kuin pässiä narussa. Nainen omaksuu miehen ajatukset, tavat, ruokavaliot, mieltymykset ja jopa urahaaveet. He saattavat jopa innostua urheilun katsomisesta vain siksi, että vaikuttaisivat kiinnostavimmilta.

He ketkuttavat itseään baareissa tanssilattialla toisiin naisiin tai kavereihinsa, jotta saisivat enemmän huomiota osakseen. Ulkomaanreissut tehdään suosittuihin matkakohteisiin, joissa pääsee esittelemään bikinivartaloa, mutta samalla istumaan drinkeillä kävelykaduilla. Katuja tallataan valkoisissa Conversen tennareissa.

Nämä neitokaiset ovat usein mukana pr-toiminnassa ja panevat mielellään itsensä esille myös vapaa-ajalle esimerkiksi karaoken merkeissä. Sinkkuelämää-sarjan Carrie Bradshaw on yksi heidän esikuvistaan. Halloweenina he repäisevät ja pukeutuvat pikkutuhmaan ja paljastavaan asuun, jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi, kuinka seksikkäänä he itseään pitävät.