Justin Bieber sai lahjaksi superkalliin urheiluauton – ökyilyn huippu

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Justin Bieberin tie teinitähdestä nuoreksi aikuiseksi ei ole ollut helppo. Laulaja on viime aikoina ollut otsikoissa jatkuvien kyseenalaisten tempaustensa merkeissä. Äskettäin Justin sai porttikiellon miamilaisiin huippuyökerhoihin. Syynä ovat tähden viimeaikaiset rattijuopumussekoilut ja alaikäisyys.

Monet varmasti haluaisivat Bieberin sekoiluista huolimatta elää päivän hänen elämäänsä, sillä rahasta, maineesta ja kauniista naisista tähdellä ei ole pulaa. Nyt Justin Bieber on esitellyt Instagram-tilillään uutta Bugatti Veyron Grand Sport -urheiluautoaan, joka varmasti saa useiden tähden vihaajien veren kiehumaan kateudesta.

Punainen urheiluauto on lahja laulajan ystävältä, Birdman-nimellä tunnetulta räppäriltä ja Cash Money -levy-yhtiön perustajalta. Noin kahden miljoonan dollarin arvoinen auto on Justin Bieberin käytössä aina hänen vieraillessaan Miamissa.

Bieber väitti taannoin faneilleen lopettavansa musiikin tekemisen ja jäävänsä eläkkeelle. Samoin hän tunnusti lopettavansa tatuointien ottamisen. Molemmat väitteet on todistettu vääriksi, koska laulaja on ikuistettu studiolta äänityspuuhissa, minkä lisäksi hänellä havaittiin vastikään uusi tatuointi, jossa lukee ”kärsivällisyys”.