Justin Bieber sai porttikiellon Miamin huippuklubeille

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Huonosta käytöksestä seuraa huono maine, jolla on yleensä omanlaisensa seuraukset. Nyt teinien laulajasuosikki Justin Bieber on saanut porttikiellon miamilaisiin huippuyökerhoihin. Syynä ovat tähden viimeaikaiset rattijuopumussekoilut ja alaikäisyys.

Lähde kertoi TMZ-lehdelle, että 20-vuotias Justin antoi tiiminsä soittaa paikallisille LIV, Story ja Adoré -klubeille. Yökerhoista kantautui tähdelle selkeä viesti. Hän ei ollut tervetullut paikanpäälle alaikäisyytensä takia. Lisäksi viimeksi, kun Bieber vieraili miamilaisella klubilla, hänet pidätettiin rattijuopumuksesta.

Tilanne johti kyseisen yökerhon saamaan negatiiviseen julkisuuteen, joten muut eivät halua avata hänelle oviaan. Bieberille tarjottiin mahdollisuutta päästä sisään esiintyjänä – hän olisi saanut liittyä juhlijoihin, mikäli olisi suostunut esittämään kappaleen yleisölle. Laulaja kieltäytyi kunniasta ja vietti sen sijaan viime perjantaina rauhallista iltaa Cavalli-ravintolassa.

Bieber kertoi taannoin faneilleen lopettavansa musiikin tekemisen ja jäävänsä eläkkeelle. Samoin hän tunnusti lopettavansa tatuointien ottamisen. Molemmat väitteet on todistettu vääriksi, koska laulaja on ikuistettu studiolta äänityspuuhissa, minkä lisäksi hänellä havaittiin vastikään uusi tatuointi, jossa lukee ”kärsivällisyys”.