Kaloripommi ei jätä kylmäksi – ruokapornoa parhaimmillaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yleensä miehet rakastavat kaikkea ruokaa missä on pekonia ja siksi suolattua siankylkeä tarjoillaan lähes kaikissa kunnon ravintoloissa. Pekonin aromia on joskus myös lisätty joihinkin kulutustuotteisiin, kuten hammasharjaan ja deodoranttiin. Äskettäin esittelemämme pekonimuffinssit ovat saaneet haastajan.

YouTube
YouTube

Cooking With Jack Show loihtii nimittäin todellisen pekoninystävän parhaimman herkun, joka on nimetty The Bacon Explosioniksi. Jo vuonna 2010 nettiin ladatulla YouTube-videolla näytetään, kuinka pekoniin kääritty jauhelihamureke syntyy. Lopputulos ei voi olla muuta kuin makuhermoja kutkuttava, sillä lihajätti rullataan ennen kypsentämistä kasaan kuin kääretorttu.

Pekoni kuuluu etenkin luksusaamujen aamupalaan. Sitä voi tarjoilla ohuina siivuina tai kuutioiksi leikattuna. Yleensä pekoni paistetaan, mutta sitä voi myös grillata, savustaa, kuivata tai höyrykypsentää.