Jurassic Park ilman tietokonetehosteita – parempi kuin alkuperäinen?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vuonna 1993 ensi-iltansa saanut Jurassic Park lukeutuu kaikkien aikojen menestyneimpiin elokuviin. Michael Crichtonin samannimiseen romaanin perustuva seikkailu on jäänyt historiaan yhtenä Steven Spielbergin tunnetuimmista elokuvista.

YouTube
YouTube

Jurassic Parkin erikoistehosteet olivat uraauurtavia, ja elokuvan iästä huolimatta ne ovat kestäneet aikaa varsin hyvin. Tuoreella Youtube-videolla päästään vilkaisemaan, miltä elokuva näyttäisi, mikäli näin ei olisi ollut. Jurassic Park – No CGI -videolla taitavat tietokonetehosteet on korvattu pahvisilla ja muovisilla dinosauruksilla. Lopputulos on varsin koominen.

Jurassic Park -elokuvasarjalle on nyt luvassa jatkoa neljännen osan muodossa. 12. kesäkuuta 2015 ensi-iltansa saavan elokuvan nimen on paljastettu olevan Jurassic World. Jurassic World -elokuvan ohjaa aikaisemmin Safety Not Guaranteed -komedian työstänyt Colin Trevorrow, Steven Spielbergin toimiessa tuottajan roolissa. Geeniteknologian avulla henkiin herätetyistä dinosauruksista kertova Jurassic Park -elokuvasarja on tuottanut maailmanlaajuisesti yli 1,4 miljardia dollaria.