Myös tatuointiartisteilla on noloja kuvia – alien muuttui korpiksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

America’s Worts Tattoo on TLC-televisiokanavan suosittu tatuointiohjelma, jossa ihmiset tahtovat rumat tatuointinsa uuden kuvan peitettäviksi. Sarjassa on nähty iloinen ja kaunis tatuointiartisti Megan Massacre, joka nyt paljastaa ällöttävän tatuoinnin omasta jalastaan. Hän tahtoo rumiluksen päälle uuden mustejäljen.

YouTube
YouTube

Megan kertoo, että hän olisi tahtonut jalkaansa alun perin zombien, joka leikkaa itseään kahtia partakoneenterällä. Elävän kuolleen haavasta oli tarkoitus valua ruusuja. Lopputuloksessa on kuitenkin monen mielestä ennemminkin isopäinen alien, joka on leikkaantunut rumasti kahtia.

– Kuva oli todella ällöttävä, joten tahdoin siihen päälle jotain upeampaa. Olen ollut muun muassa mallikuvauksissa ja jalan ruma kuva on aiheuttanut paljon päänvaivaa sekä valokuvaajille että kuvien käsittelijöille. Ihmiset ovat joutuneet photoshoppaamaan alienin pois tai peittämään sen vaatteilla, Megan kertoo.

Tatuointiartisti Tim Pangburn peitti alienzombien kuvan taidokkaasti upean lintukuvan avulla. Megan on nyt tyytyväinen lopputulokseen, sillä hän rakastaa synkkämielisiä asioita, kuten mustia korppeja. Pilalle menneet tatuoinnit naurattavat ihmisiä etenkin netissä ja Facebookissa on jopa omia ryhmiä, joissa voi julkaista kuvia epäonnistuneista mustekuvista.