20 merkkiä viiniriippuvuudesta: ”Ei yksi lasillinen…”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ei yksi lasillinen pahaa tee, saattaisi joku tuumia illalla viinipulloa avatessaan. Ei varmasti, ellei vahingossa huiviin humpsahda koko pullo – monta kertaa viikossa. Mistä merkeistä tunnistaa arkielämän viininmaistelijan, joka ei koskaan sylje herkkujuomaa lasiin?

Ensinnäkin viiniä voi nauttia hyvästä syystä ja puhtaalla omatunnolla ainakin aterioiden yhteydessä. Oli sitten tarjolla kalaa tai lihaa, niin lasiin lirahtaa ainakin vettä väkevämpää ruokajuomaa. Tämän henkilön jääkaapissa on aina avattuja pulloja sekä tietysti myös täysiä pöniköitä. Nämä henkilöt tietävät, mistä kaupungin ravintoloista saa edullisesti koko pullon pöytään seurustelujuomaksi sen sijaan, että lipittelisi viiniä senttilitra kerrallaan.

Viini on viinisiepon unilääke, eikä hän myöskään vieroksu juoda pulloa yhdeltä istumalta. Hän tuo sukujuhliin ja kaveri-illalliselle pullon varmuuden vuoksi mukanaan. Elokuvia katsellaan ainoastaan kotona, koska elokuvateatteriin ei saa viedä leffanautintoon kuuluvaa alkoholipitoista siemailtavaa. Hän myös pystyy nimeämään neljä eri viinimerkkiä sekä vaaleasta että punaisesta viinistä, ja tietää, mistä alkosta saa harvinaisempia erikoisviinejä.

Viiniä voi käyttää ruoanlaitossa ja ahkerasti jalalliseen lasiin tarttuva nautiskelija marinoi ruoan lisäksi myös itsensä. Hänen yleisimmät argumentit liittyvät viinin terveellisyyteen ja sen edullisuuteen. Pönikän kotiin kantaminen on yleensä päivän suurin urheilusuoritus ja samalla välttyy ikävältä tilanteelta, jossa korkkiruuvi on teillä tietämättömillä, Elite Daily tietää.

Viinipulloja voi kierrättää monella eri tavalla, mutta jos liikasiemailija aikoo palauttaa pullot pitkäripaiseen, vie hän yleensä kolme kassillista kerrallaan. Kodin lasiarsenaali sisältää lähinnä jalallisia viinilaseja ja niitä käytetään ahkerasti joka ilta. Viinilasi saatetaan ottaa esille jo ennen kuin kengät on edes otettu pois jalasta. Homma menee yli siinä vaiheessa, jos valkoviiniä yrittää piilotella omenamehupurkissa, viiniä nautitaan myös työpäivän aikana ja huikat otetaan suoraan pullosta. Liiallista juomista voi kontrolloida esimerkiksi viinamittojen tai annostelevien karahvien avulla.