Se oli siinä! Lindsay Lohan retkahti ryyppäämään

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Punapäisen näyttelijätär Lindsay Lohanin läpimurto oli Disneyn vuoden 1998 hittikomediassa Ansa vanhemmille, jossa hän teki roolin kaksosia esittäen. Lapsitähdestä kasvoi nopeasti teinielokuvien kuningatar, mutta nykyisin hänet muistetaan paremmin ongelmistaan kuin rooleistaan. Lindsay on retkahtanut jälleen.

Kuudetta kertaa vieroitushoidossa viime vuonna käynyt Lindsay Lohan vakuutteli vasta pari viikkoa sitten, että vaikka hänen tekee jatkuvasti mieli bilettämään, aikoo hän pysyä kaidalla polulla päihteiden käyttämisen suhteen. Moni kuitenkin veikkasi ja laski mielessään päiviä siihen, kun uutisiin nousee tieto neitokaisen pulloon tarttumisesta. Se päivä on tänään.

Lindsay Lohan oli juhlinut Kaliforniassa järjestetyillä Coachella-festivaaleilla muiden eturivin julkkisten tapaan ja tällä kertaa näyttelijän kädessä oli ollut myös vodkaa. Juhlaseurana naisella oli hänen oma siskonsa, eikä kukaan tuntunut välittävän Lindsayn ryyppäämisestä, InTouch-lehti uutisoi.

Lindsay oli katsellut Kid Cudin keikkaa seurueensa kanssa tukevassa humalassa, eikä hän meinannut pysyä pystyssä. Nainen oli polttanut savukkeita ketjussa ja ystävät kantoivat hänelle lisää drinkkejä. Kerroimme äskettäin, että Lindsay Lohan painii kaiken lisäksi taloudellisissa vaikeuksissa. Tähden luottokortti hylättiin kesken ostosreissun New Yorkissa. Nainen oli maksamassa 300 dollarin ostoksia, mutta joutui huomaamaan, että hänen korttinsa ei mennyt läpi maksutapahtumassa.