Hampurilaisravintolan työntekijältä huumeita – tilaus autokaistalta salasanalla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pikaruokaa pidetään yleisesti riippuvuutta aiheuttavana ja liikaa syötynä jopa vaarallisena. Nyt kanadasta kantautuu uutinen, jonka mukaan hampurilaisketjun ravintolan autokaistalla myytiin kuitenkin hieman hampurilaisia vahvempia aineita.

Pittsburghin poliisi sai vihiä paikallisen East Libertyn kaupunginosassa sijaitsevassa hampurilaisravintolassa tapahtuvasta huumekaupasta. Viranomaisille selvisi, että heroiinia sai ravintolan autokaistalta ilmoittamalla haluavansa ostaa lelun.

Peiteoperaatiota tehneet viranomaiset ostivat ravintolan autokaistan myyjänä toimineelta Shania Dennisitä ”lelun”, joka maksoi heille 82 dollaria. 26-vuotias myyjä antoi viranomaisille lapsille tarkoitetun take away -pussin, joka sisälsi oikean lelun lisäksi kymmenen pientä pussillista heroiinia. Myyjä laittoi kaksi dollaria kassakoneeseen ja loput rahoista rintaliiveihinsä.

Myöhemmin poliisit pidättivät Shania Dennisin. Naisen hallusta löytyi vielä 50 pussillista heroiinia. Shaniaa syytetään parhaillaan huumeiden hallussapidosta, myynnistä ja myynnin aikomisesta.