Sotaveteraani luopui hautapaikastaan lesboparin hyväksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Seksuaalisen tasa-arvon toteutuminen on edennyt viime aikoina melkoisin harppauksin. Koskettavimmat tarinat tulevat yksityisiltä ihmisiltä, kun esimerkiksi viime viikolla isoisä otti tatuoinnin tukeakseen kaapista tullutta pojanpoikaansa. Nyt eräs sotaveteraani on luopunut hautapaikastaan.

Homoseksuaali 74-vuotias Madelynn Taylor on Yhdysvaltojen laivaston sotaveteraani. Aikoinaan hän oli järkyttynyt kuullessaan, ettei hänen sittemmin jo edesmennyt naispuolinen elämänkumppaninsa Jean pääse hänen viereiseensä hautapaikkaan sotaveteraanien hautausmaalle. Taylor irtisanottiin armeijasta, kun hän tuli kaapista.

Nyt toinen sotaveteraani Barry Johnson ja hänen vaimonsa ovat päättäneet pelastaa Taylorin pulasta ja vaihtaa omia tulevia hautapaikkojaan, jotta Madelynn pääsee tulevaisuudessa ikuiseen lepoon oman rakkaansa viereen, Thinkprogress.org kirjoittaa.

Johnson on kirjoittanut asiasta Idahon osavaltion johdolle anomuksen, jossa hän toteaa, ettei Madelynniä ole kohdeltu hautapaikkojen jaossa tasa-arvoisesti. Veteraani toteaa, ettei seksuaalisella suuntautumisella ei ole merkitystä maanpuolustuksessa ja ettei hän välitä muiden poikkeavista näkemyksistä.

Uusimmat