Motocross-kilpailussa melkoinen ansa – et usko silmiäsi mitä tapahtui

Viihdeuutiset · Stara.fi

Moottoripyöräilyn saralla tarjotaan myös monenlaisia kilpailumuotoja ajopeleistä riippuen. Maastossa ajettavat kilpailut ovat huippusuosittuja, ja esimerkiksi niiden kuninkuuskisa Paris-Dakar oli aikoinaan valtavassa suosiossa. Nyt kaksipyöräisiä nähdään poikkeuksellisen tukalassa tilanteessa.

YouTube
YouTube

Maastokilpailussa kuljettajat saavat valita melko vapaasti oman ajolinjansa, ja sen kanssa täytyy joskus olla melkoinen ennustaja. Ainakin tällä kertaa, kun keskeltä ajoreittiä löytyi yllättäen salakavala kuoppa, johon eksyy lopulta vaarallisen näköisesti lukematon määrä miehiä ja moottoripyörineen. Toivottavasti kukaan ei loukkaantunut vakavasti.