Asimo-robotti liikkuu jo kuin ihminen – uskotko silmiäsi?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Hondan Asimo-robotti on hämmentänyt taidoillaan ihmisiä jo vuosien ajan. Nyt robotista on julkaistu uusi versio, jota ei pysty erottamaan tavallisesta ihmisestä ainakaan liikkeensä perusteella. Pelottavalta ajatus tuntuu silloin, jos näitä koneita käytetään sotatantereella.

YouTube
YouTube

Ihmisten seassa elävät robotit ovat pian totta ja saamme jatkuvasti uutisoida uusimmista alan keksinnöistä. Täytyy muistaa, että julkisuudessa esitellään vain pintaraapaisu robottiteknologiasta, sillä eri maiden puolustusvoimat tuskin paljastavat keksintöjään koko maailmalle. Hondan Asimo-robotti on herättänyt jälleen keskustelua ihmismäisyytensä takia.

Videolla näytetään, kuinka robotti juoksee ja pomppii. Se voi tanssia kuin Travolta ja kiivetä portaita. Asimo on 122 senttimetrinen ja 52-kiloinen kone, jolla on molemmissa käsissä viisi sormea erikoisanturoilla varustettuna. Se voi poimia esineitä ja kaataa vaikkapa mehua lasiin läikyttelemättä. Koskahan näitä veijareita nähdään likaisia töitä hoitelemassa?