Glee-kaunottaren kaula-aukko ei jättänyt mielikuvituksen varaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Näyttelijätär Lea Michelen poikaystävä ja Glee-sarjan vastanäyttelijä Cory Monteith menehtyi taannoin. Huumeita yliannostuksen nauttinut mies ehti seurustella kaunottaren kanssa parin vuoden ajan ennen traagista tapausta. Sittemmin Lea on viettänyt hiljaiseloa julkisuudesta.

Viime aikoina Lea Michele on kuitenkin tehnyt paluuta julkisuuteen. Näyttelijätär osallistui New Yorkissa järjestettyyn Fox Programming Presentation -tilaisuuteen näyttävissä merkeissä, päällään vihreä asu jonka kaula-aukko ei jättänyt liikoja mielikuvituksen varaan.

Lea Michele tunnetaan parhaiten siitä, että hän näyttelee Rachel Berry -roolihahmoa Glee-musikaalikomediassa. Hän asuu parhaillaan 1,4 miljoonan dollarin Hollywood-kodissaan Sheila-kissan ja Pearl-koiran kanssa. 27-vuotias tähti syntyi alunperin Bronxissa, New Yorkissa italialaisamerikkalaiseen ja juutalaiseen perheeseen. Poikaystävänsä kuolemantapauksen jälkeen Lea Michele on purkanut suruaan työhön. Hän työstää debyyttialbumiaan.