Cameron Diaz pokasi suosikkirokkarin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalaistähti Cameron Diaz on deittaillut vuosia miehiä, mutta kertoi äskettäin viehättyvänsä myös naisista. Hän paljasti Watch What Happens Live! -ohjelmassa kokeilleensa lesbosuhdetta naisen kanssa. Diaz myönsi olleensa naisen kanssa intiimissä suhteessa, mutta paljastanut yksityiskohtia.

Nyt Us Magazine kertoo, että Cameron on lehden tietojen mukaan pokannut itselleen uuden poikaystävän. Uuden seurustelukumppanin kerrotaan olevan suositun Good Charlotte -yhtyeen rocktähti Benji Madden, joka on seurustellut aiemmin muun muassa Paris Hiltonin kanssa. Diaz ja Madden tutustuivat alunperin jo vuosia sitten Cameronin exä Justin Timberlaken välityksellä. Äskettäin Nicole Richie usutti parin treffeille.

Cameron Diaz valotti taannoin miesmakuaan, ja hän paljasti kiinnostuneensa usein etenkin brittiläisistä miehistä heidän huumorintajunsa ansiosta. Suurin miehiin liittyvä inhokki on kuitenkin liiallisen partaveden käyttäminen ja välinpitämätön käytös. Älykkyys on sen sijaan hänen mielestään seksikästä. 41-vuotias Cameron Diaz nähdään pian elokuvateattereissa The Other Woman -elokuvassa.

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat