Nopsajalan kesähitti ylitti kultalevyrajan – ja video miljoonan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Nopsajalan uusin single Lupaan olla on ylittänyt kultalevyrajan. Kappale on tällä hetkellä jo kolmatta viikkoa putkeen radiosoittoa mittaavan Radiomonitor-listan ykkönen. Rakkaudentunnustus on toinen single maaliskuussa julkaistulta albumilta Sun.

Lupaan olla nousi ilmestyessään Spotify-jakoja mittaavan Spotify Viral -listan ykköseksi ja hieman myöhemmin Spotify Top 100 -listan ykköseksi. Kappale on viihtynyt pitkään iTunes-listan sekä virallisen latauslistan kärjessä. Singlen tunnelmallinen video on kerännyt jo reilusti yli miljoona katselukertaa.

Nopsajalka julkaisi uuden albuminsa Sun perjantaina 14. maaliskuuta. Kahdesta täysimittaisesta albumista koostuvan Sun & Mun -kokonaisuuden ensimmäinen osa Sun esittelee artistin uuden musiikillisen ilmeen kattavasti. Nopsajalka on tuottanut, äänittänyt, miksannut, soittanut sekä säveltänyt ja sanoittanut albumin pääosin itse.

Nopsajalka on helsinkiläinen artisti, muusikko ja tuottaja, joka kuuluu kotimaisen reggaen ja rytmimusiikin pioneereihin. Soolouransa ohella hän on tullut tutuksi yhtyeistä Elokuu, Soul Captain Band sekä Kapteeni Ä-ni. Nopsajalka julkaisee vuonna 2014 kolmen sooloalbuminsa jatkoksi kaksi uutta albumia. Päivitetty Nopsajalka-soundi tuo reggaen ja hiphopin sekaan entistä vahvempia vaikutteita R&B:sta ja soulista.