Spotifyn historian soitetuin hitti paljastettiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Musiikin suoratoistoa tarjoava Spotify-palvelu on noussut viime vuosina erittäin koviin käyttäjälukuihin. Miljoonien käyttämä palvelu on nyt paljastanut, mikä kappale on sen historian kaikkien aikojen kuunnelluin.

Kyseessä on ruotsalaisen suosikkiartisti Aviciin Wake Me Up -kappale. Megahittiä on tällä hetkellä käyty kuuntelemassa Spotifyssä päätähuimaavat 235 miljoonaa kertaa. Avicii ei hiteistään huolimatta ole kuitenkaan palvelun suosituin artisti, Daily Mail uutisoi.

Tämän kadehdittavan tittelin haltija on yhdysvaltalaisräppäri Eminem. Vaikka Spotifyllä onkin miljoonia käyttäjiä ympäri maailmaa, suosituin verkon musiikinkuuntelukanava maailmanlaajuisesti on kuitenkin Googlen omistama YouTube-sivusto. Sivustolla käy yhdessä kuukaudessa noin miljardi eri käyttäjää.

Uusimmat