Jay-Z perustaa lentokentälle jättimäisen yökerhon

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

New Yorkin kasvatti Jay-Z tunnetaan niin räppärinä, musiikkituottajana kuin liikemiehenäkin. Taannoin hänen uutisoitiin suostuneen pitkäaikaisen pohdinnan jälkeen artistikollegansa Kanye Westin bestmaniksi viikonloppuna vietettävissä häissä.

Jay-Z on ollut viime aikoina kyseenalaisissa otsikoissa, kun ensin viihdemaailmassa liikkui erikoinen väite, jonka mukaan Jay-Z olisi jo 50-vuotias, eikä 44, kuten julkisuudessa on väitetty. Sen jälkeen mediassa levisi hurja video, jossa hänen vaimonsa Beyonce Knowlesin sisko Solange hyökkäsi räppärin kimppuun hississä potkien ja hakaten. Tilanne kuitenkin kuitattiin virallisella tiedotteella tavalliseksi perheriidaksi.

Nyt Jay-Z on päässyt otsikoihin omalla alueellaan, nimittäin mies suunnittelee parhaillaan yökerhon avaamista Atlantan kansainväliselle Hartsfield-Jacksonin lentokentälle. Atlantan lentokenttä on maailman liikennöidyin risteysasema, joten kuuluisa räppäri haluaa tarjota lentojaan vaihtaville mahdollisuuden vierailla hänen 40/40-klubilla ilman, että heidän tarvitsisi poistua kentältä. Ensi syksynä avattavaan yökerhoon tulee oma VIP-lounge, Vanity Fair tietää.

Jay-Z, oikealta nimeltään Shawn Corey Carter, on yksi maailman menestyneimmistä hiphop-artisteista. Hänen tiedetään tienanneen toissa vuonna huimat 450 miljoonaa dollaria. Mies on myynyt yli 50 miljoonaa albumia kansainvälisesti. Jay-Z meni naimisiin poppari Beyonce Knowlesin kanssa vuonna 2008. Pariskunnalla on yksi lapsi, kaksi vuotta sitten syntynyt Blue Ivy -tytär.

Uusimmat