FBI:n erikoinen ongelma – eivät löydä selväpäisiä hakkereita

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen liittovaltion poliisi FBI vakoilee tiettävästi ahkerasti sekä oman että muiden maiden kansalaisia muun muassa tietokoneiden ja älypuhelinten avulla. Turvallisuuden nimissä harjoitetun vakoilemisen lisäksi heidän tulee pitää parempaa huolta omista ja hallituksen sivustoista. Apuna ovat alansa taitavimmat hakkerit.

Ei ole harvinaista, että FBI palkkaa poikkeuksellisen lahjakkaan hakkerin ennemmin omille listoilleen kuin päästää hänet tekemään koiruuksia liittovaltion selän takana. FBI:n tavoitteena onkin saada listoilleen tänä vuonna 2.000 uutta tietotekniikan parissa työskentelevää agenttia, mutta laitoksen tiukka huumepolitiikka on koitunut suureksi ongelmaksi rekrytoimisessa. Syy on siinä, että FBI ei voi palkata lahjakkaimpia hakkereita, koska he ovat yleensä polttaneet kannabista yli sallittujen rajojen.

Nettirikollisia saalistamaan ei voi palkata henkilöitä, jotka ovat polttaneet pilveä viimeisen kolmen vuoden aikana tai enemmän kuin 15 kertaa elämässään. Tiukka säädös on asetettu vuonna 2007. Wall Street Journal kertoo, että FBI:n johtaja James B. Comey on nyt aikeissa löysentää rajoituksia eksperttien saamiseksi taloon.

Uusimmat