Faneille tarjotaan roolia tulevassa Star Wars -elokuvassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tähän mennessä kuusi osaa kattava Star Wars -saaga saa jatkoa uudella Star Wars: Episode VII -elokuvalla, jonka ensi-ilta on vuonna 2015. Elokuva sijoittuu 35 vuotta Jedin paluun ja Darth Vaderin kuoleman jälkeen.

Nyt yhdelle Star Wars -fanille tarjotaan mahdollisuutta vierailla kuvauspaikalla Lontoossa ja jopa päästä kokeilemaan kykyjään näyttelijänä tulevan elokuvan pienessä roolissa. Fanit ovat mukana arvonnassa lahjoittaessaan 10 dollaria hyväntekeväisyyteen Omaze-varainkeruusivuston kautta. Lahjoitetut rahat menevät Unicefille.

Ohjaaja J.J. Abrams esittelee Star Wars: Force for Change -hyväntekeväisyystempausta ja fanikilpailua tuoreella videolla. Samalla hän kertoo kuulumisia Tunisian aavikolla tapahtuvista kuvauksista, ja tarjoaa esimakua tulevan elokuvan lavasteista ja jopa erikoistehosteista taustalle eksyvän avaruusolennon muodossa.

J.J. Abramsin tuottaman, ohjaaman ja käsikirjoittaman seuraavan Star Wars -elokuvan näyttelijäkasti paljastettiin taannoin. Elokuvassa tullaan näkemään John Boyega, Daisy Ridley, Adam Driver, Oscar Isaac, Andy Serkis, Domhnall Gleeson ja Max von Sydow. Vanhoissa rooleissa tavataan Harrison Ford, Carrie Fisher, Mark Hamill, Anthony Daniels, Peter Mayhew ja Kenny Baker.