Hurja tempaus: Nuorallakävelyä kilometrin korkeudessa – kahden kuumailmapallon välissä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Koko maailma pidätti viime kesänä henkeä, kun 34-vuotias Nik Wallenda ylitti Grand Canyonin 457 metrin korkeudessa ilma turvavaljaita tai suojaverkkoa nuoralla kävellen. Mieheltä meni 400 metrin pituiseen matkaan 22 minuuttia, ja muutamasta tuulipuhurista huolimatta hän suoriutui tehtävästä hengissä.

YouTube
YouTube

Nyt valokeilaan nousee toinen hurjapää, Andy Lewis, joka teki samankaltaisen tempauksen 1.219 metrin korkeudessa kahden kuumailmapallon väliin pingotetulla vaijerilla. Kuumottava suoritus kuvattiin myös Lewisin näkökulmasta, ja videolla näkee selvästi vaijerin heilumisen tuulessa. Hän pääsee kuin pääsekin kuumailmapallosta toiseen, mutta päättää juhlistaa onnistumistaan hyppäämällä lopulta laskuvarjohypyn vaijerilta.

Tasapainoa ja kylmiä hermoja vaativa nuoralla käveleminen on hengenvaarallista puuhaa. Toisinaan esiintyviä taiteilijoita kuolee epäonnistumisen tai puutteellisten turvatoimien takia. Tuoreessa muistissa on vielä viime kesänä tapahtunut onnettomuus, jossa Cirque du Soleil -ryhmään kuulunut Sarah ”Sassoon” Guyard-Guillot putosi kuolemaansa kesken esityksen Las Vegasissa Yhdysvalloissa. Nainen lipesi turvavaljaistaan 27 metrin korkeudessa.