CNN-verkkosivuilla huijaus: ”Valtava asteroidi uhkaa maapalloa vuonna 2041”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman arvostetuimpiin uutismedioihin lukeutuva CNN on parhaillaan erikoisen kohun kohteena, kun sen verkkosivuilla julkaistiin eilen hämmentävä artikkeli maapalloa vuonna 2041 uhkaavasta asteroidista. Mitä ilmeisimmin artikkeli on kuitenkin perätön.

Kansalaisjournalistin laatimassa kirjoituksessa väitetään, että NASA:n NEOWISE-luotain olisi löytänyt Manhattanin kokoisen taivaankappaleen noin 80 miljoonan kilometrin päästä maapallosta. Sen kiertoradan uskotaan muuttuvan Marsin kohtaamisessa juuri sen verran, että todennäköisyys osua maapalloon on 1/2,5.

Artikkeli on julkaistu CNN-kanavan kansalaismedialle omistetussa iReport-osiossa, ja sivustolla kerrotaan, etteivät osion kirjoitukset ole toimituksen tarkistamia. Huijaukseen viittaa muiden seikkojen lisäksi esimerkiksi väitetyn törmäysuhan päivämäärä, joka on 35. maaliskuuta 2014. Hieman huvittavaksi artikkelin tekee lopulta se, että sen asiasanoiksi on merkitty ”beiber, war, gaming, stocks, science, cyrus, space, obama, earth, state”.

Kyseessä on juuri rekisteröityneen uuden Marcus575-käyttäjän ensimmäinen julkaistu iReport. Huijaus on kuitenkin ehtinyt levitä nopeasti verkossa. CNN-sivuston iReport-osiossa lukijat voivat liputtaa artikkeleita sivustolle kuulumattomiksi, ja tämä artikkeli oli hetki sitten liputettuna. Sitä ole kuitenkaan vielä toistaiseksi poistettu sivustolta.