Peaches Geldof kuoli heroiiniin – poliisi paljasti mitä asunnosta löytyi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Rocktähti Bob Geldofin ja supermalli Paula Yatesin julkkistytär Peaches Geldof löydettiin huhtikuun alussa menehtyneenä kotoaan Iso-Britannian Wrothamissa. Aluksi kerrottiin, että tähden kotoa ei löytynyt huumeita tai itsemurhaviestiä. Sittemmin paljastui, että julkkistähti menehtyi sittenkin huumeisiin.

Poliisit löysivät Geldofin asunnon lipaston laatikosta käytetyn heroiiniruiskun. Ruisku oli todennäköisesti pantu laatikkoon kuoleman jälkeen, ei kuitenkaan siksi, että asiaa olisi yritetty peitellä, vaan siksi, että ruumiin vieressä ollut ruisku olisi ollut liian järkyttävä näky perheelle.

Perheen lapset olivat kuoleman aikaan kotona. Kannettavasta tietokoneesta kerättyjen tietojen perusteella voidaan sanoa, että nainen oli kuollut aamupäivällä kello 11:00 maissa. Geldofin asunnosta soitettiin hätänumeroon kello 13:35.

Peachesilla oli kaksi pientä lasta, kaksivuotias Astala ja liki vuoden ikäinen Phaedra. Geldofin äiti Paula Yates kuoli samankaltaisesti heroiinin yliannostukseen vuonna 2000. Peaches Geldofin lopullinen kuolinsyy varmistetaan heinäkuussa tutkimusten päätyttyä, The Sun raportoi.

Aiemmin epäiltiin, että naisen rajulla laihdutusmetodilla olisi ollut osuutta hänen kuolemaansa. Tähden tiedetään laihduttaneen menetelmällä, jossa hän käytti ravintonaan ainoastaan hedelmistä valmistettuja mehuja. Tähti paljasti vuonna 2011 laihduttaneensa lähes viisi kiloa neljässä viikossa tällä tavoin.

Peaches Geldof oli tunnettu brittiläinen toimittaja, TV-juontaja ja malli. Hän meni vuonna 2008 naimisiin muusikko Max Drummeyn kanssa, mutta parin liitto ei kestänyt. Sittemmin hän avioitui laulaja Thomas Cohenin kanssa. Paulalla on kaksi siskoa, Fifi ja Pixie, sekä siskopuoli Tiger. Hän esiintyi muun muuassa Peaches Geldof: Teenage Mind -realitysarjassa sekä sen jatko-osassa Peaches Geldof: Teen America.