Awwww, eläintarhaan syntyi VIISI valkoista tiikerinpentua – huippuharvinainen näky

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kaikki eläintarhoissa olevat valkoiset tiikerit ovat yhden vuonna 1951 pyydystetyn urostiikerin jälkeläisiä. Niiden syntyminen on luonnossa äärimmäisen harvinaista, mutta eläintarhoissa valkoisia tiikereitä on jo runsaasti. Nyt Itävaltaan on saatu ennätyksellisen suuri valkoisten tiikereiden pesue.

YouTube
YouTube

Tiikerinaaraat synnyttävät yleensä 2 – 3 pentua, mutta itävaltalaisessa eläintarhassa on todistettu varsinaista synnytysjuhlaa, kun tarhan tiikeri oli ponnistanut maailmaan viisi terhakkaa ja tervettä poikasta. Eläintarhan omistaja Herbert Eder kommentoi iloista perhetapahtumaa hyvin poikkeukselliseksi, mutta onnelliseksi Associated Pressille. Pikkutiikerit ovat todella suloisia sisarusparvessa mönkiessään.

Valkoista tiikeriä voi kutsua myös rewantiikeriksi. Kyseessä on intiantiikerin yksi värimuoto, eikä oma alalajinsa. Vaalea turkki on resessiivisesti periytyvä ominaisuus, jolloin tiikerin elimistössä ei ole ollenkaan punaista pigmenttiä. Niiden raidat ovat mustanruskeita ja silmät siniset.