Ex-lapsitähti ryhtyi rokkariksi – yleisö heitteli pulloja lavalle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalainen Yksin kotona -elokuvien tähti Macaulay Culkin on viime vuosina ollut enemmän julkisuudessa huumeongelmiensa kuin näyttelijäuransa tiimoilta. Taannoin hän nousi uutisiin perustettuaan The Pizza Underground-bändin.

33-vuotiaan ex-lapsitähden musiikkiura on alkanut varsin heikoissa merkeissä. Yhtye esiintyi perjantaina 23. toukokuuta Iso-Britannian Manchesterissa sijaitsevassa Zoo-ravintolassa. Yleisön edustajat heittelivät bändiä muovituopeilla, ja keikka keskeytyi musisointia seuranneen henkilön noustua lavalle kesken Macaulay Culkinin kazoo-soolon.

The Pizza Underground -yhtyeen saama vastaanotto oli vielä jäätävämpää Nottinghamissa järjestetyillä Dot to Dot -festivaaleilla 25. toukokuuta. Tuolloin yhtye joutui lopettamaan keikkansa ennen aikojaan yleisön buuattua ja heiteltyä bändin jäseniä oluttuopeilla.

– Miksi heittelette noita? Mielummin joisin ne, Macaulay Culkin yritti huudella yleisölle.

Festivaalien turvamiehet yrittivät rauhoitella yleisöä huonolla menestyksellä. Keikka keskeytettiin kahden lentävän oluttuopin osuttua bändin nokkamieheen.

Macaulay Culkinin The Pizza Underground -yhtye tekee kunniaa newyorkilaiselle Velvet Underground -taiderockbändille. Videolla näyttelijä myös Daily Mirror -sivuston mukaan kopioi Andy Warholin kuuluisaa taidevideota, jossa poptaiteilija syö hampurilaisen vaitonaisissa tunnelmissa.