Valtava penis ilmestyi jalkapallokentälle

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Jostain syystä ihmisten tekemät töherrykset ovat kovin usein ihmisten sukupuolielimiä muistuttavia. Jos lapsille tai nuorille on annettu rohkeutta piirtää julkisille paikoille, eikö ennemmin kannattaisi luoda jotain kaunista ja taidokasta? Turhan usein seinässä komeilee kirkkovene tai yhdellä viivalla piirretty seisokki.

Nyt Nature Coast Technical High Schoolin lukiolaiset ovat saaneet kuningasidean luoda koulun urheilukentälle jättikokoisen peniksen kuvan. Oppilaat ahkeroivat kuvansa eteen jo muutama viikko sitten, sillä he käyttivät luomuksensa tekemiseen ruohoa tappavaa myrkkyä. Ruoho kuoli myrkystä, ja floridalaisella kentällä koreili jättikokoinen peniskuva kiveksineen.

Valitettavasti tapaus tuli selville vasta vähän ennen koulun valmistujaisjuhlaa, joka oli suunniteltu kentällä pidettäväksi. Jotta 2.000 oppilasta pääsi todistamaan juhlaa, joutuivat koulun talonmiehet ruiskuttamaan kentälle ruohottomat kohdat peittävää maalia sekä vuosiluvun 2014. Tapauksesta on jäänyt kiinni yksi henkilö, joka ei saanut osallistua lukuvuoden päättäjäisiin, Tampa Bay Times uutisoi.