Lähes mahdoton tapahtui – katsojan paperilennokki osui jalkapallopelaajan päähän!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Paperilennokkiin voi kirjoittaa esimerkiksi salaisen rakkauskirjeen, ja sitten tekeleen voi heittää luokkahuoneen poikki ihastuksensa selkään. Moni paperista lentokoneita valmistava tietää, että lennokin matka on yleensä kovin lyhyt, ja se liitelee muutamassa sekunnissa maahan.

YouTube
YouTube

Nyt David Attenbrah on julkaissut miljoonia katsojia muutamassa päivässä keränneen videon YouTubeen. Videolla nähdään, kuinka jalkapalloareenan yläkatsomosta heitetään paperilennokki kohti alhaalla siintävää kenttää. Lennokki liitelee kuin ihmeen kaupalla katsomon yli vihreälle nurmelle saakka. Kaiken huippu on kuitenkin se, että lennokki osuu yhtä pelaajaa päin ilmalennon päätteeksi.

Video on kuvattu Wembley Stadiumilla Englannissa. Jalkapallo-ottelussa Englantia vastaan pelaa Peru. Osa YouTube-katsojista on epäillyt, että video ei olisi aito ja se olisi tehty jälkikäsittelyn avulla. Asiaa pitäisi kysyä perulaiselta puolustaja Hansell Riojasilta, johon paperilentokone osui.

Uusimmat