Pirullinen pila pieleen – kohde tajuttomaksi ja itki herätessään

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

YouTubesta löytyy monia eri kanavia, jonne pääasiassa nuoret miehet julkaisevat erilaisia suorittamiaan piloja. Nyt suositun fouseyTUBE-pilakanavan tuorein pila on kuitenkin mennyt hieman liian pitkälle.

YouTube
YouTube

Nuorukaiset päättivät pilailla ystävänsä Yousefin kustannuksella. Haamuja ja demoneita pelkäävä Yousef oli tullut kotiin huonon päivän päätteeksi. Miehen autosta oli mennyt rengas ja hän oli todella väsynyt.

Niinpä kavereiden jekku ei olisi voinut osua surkeampaan saumaan. Miehet onnistuivat säikyttämään Yousefin pelottavan naishahmon avulla niin pahasti, että tämä pyörtyi. Herättyään Yousef itki hysteerisessä paniikissa. Pilailijat ovat kuitenkin sittemmin vakuuttaneet, että mies on jo ihan kunnossa ja ettei kenellekään jäänyt pysyviä traumoja hurjasta pilasta.

Uusimmat