Euroviisuvoittaja Conchita Wurst Suomeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Euroviisut toukokuussa voittanut itävaltalaisartisti Conchita Wurst saapuu Suomeen. Kööpenhaminassa viisuyleisön villinnyt parrakas nainen astelee Serena Pop & Rockin lavalle 29. elokuuta. Wurst voi saapua Suomeen tyytyväisin mielin, sillä artisti sai Suomesta täydet pisteet niin ammattilaisraadilta kuin yleisöäänestyksestäkin.

Serena Pop & Rock on K18–festivaali, joka järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Elokuun 29. ja 30. päivä järjestettävä festivaali päättää kotimaisen festivaalikesän. Serena Pop & Rockin päälavalla tullaan Conchita Wurstin lisäksi näkemään esimerkiksi Jenni Vartiainen, Kaija Koo, Juha Tapio, Jukka Poika, JVG, Sanni, Anna Abreu, Roope Salminen & Koirat sekä Pete Parkkonen.

Festivaalialueelle nousee myös 2000-hengen Music Experience by Loop –teltta, jossa festivaaliyleisö pääsee tanssimaan pikkutunneille asti. Perjantaina teltassa esiintyvät esimerkiksi Vadelmavene-hitistä tunnettu Kasmir sekä Sini Sabotage ja Tuomas Kauhanen. Lauantaina teltan ottaa haltuun Orkidea & Friends -konsepti.

Uusimmat