Krapula-aamu tulossa? Tässä oivallinen ohjelmanumero

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Moni tietää tunteen, kun viikonlopun vietto on aloitettu kavereiden kanssa viiniä lipitellen ja musiikkia soittaen. Toisinaan näky saattaa olla lohduton seuraavana aamuna, kun tyhjiä pulloja lojuu siellä täällä pitkin asuntoa. Toisinaan myös pullojen pohjille on jäänyt jotain.

YouTube
YouTube

Kerroimme äskettäin The Bottle Boysin pulloilla suorittamasta musisoinnista, jossa miehet puhalsivat soundeja olutpullojen suuaukkoihin puhaltaen. Jokaisen pullon ääniala vaihtelee sen mukaan, kuinka paljon pullossa on nestettä jäljellä. Nyt samankaltaiseen suoritukseen taipuu Dan Newbie -niminen mies, joka on tosin vaihtanut olutpullot 34 viinipulloon.

Mies soittaa taidokkaasti viinipulloilla legendaarisen oopperakappaleen Wilhem Tellistä. Kappale ei kuitenkaan syntynyt aivan helposti. Sen lisäksi, että miehen on pitänyt tyhjentää huikea määrä viinipulloja, on hän nauhottanut kappaletta 120 tunnin ajan. Hän soittaa jokaista säveltä erikseen ja videon yhteen kasaaminen on vaatinut 4.000 editointikertaa. Tässä on tavoitetta bileillan jälkeiseen aamuun.

Uusimmat