24-sarjan kuvauspaikalla massiivinen poliisioperaatio – ei ollut osa kuvauksia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessakin huippusuosion saanut televisiosarja 24 teki viime sunnuntaina viimein odotetun paluun televisioruutuihin myös Suomessa. MTV esittää sarjaa niin nopeasti Yhdysvaltojen ensi-illan jälkeen, että sarjaa kuvataan yhä edelleen Lontoossa. Nyt kuvauksiin on tehty massiivinen poliisioperaatio.

Parikymmentä hertfordshireläisen Bricket Woodin kylän asukasta oli kuullut sarjan kuvauspaikalta varhain aamulla räjähdysten ja konetuliaseiden ääniä ja soittanut heti hätäkeskukseen tulitaistelusta. Lukuisten hätäpuheluiden takia poliisi otti hälytyksen vakavasti ja suuntasi paikalle useiden partioiden voimin.

Partioautojen saapuessa kohteeseen poliiseille kuitenkin selvisi nopeasti, että siellä kuvattiin hittisarjan uusia jaksoja ja että ampumisen äänet olivat pelkkiä ääniä. Kuvauspaikka sijaitsee valtion entisellä tutkimusalueella, joka on nykyisin yksityisessä omistuksessa. Asukkaat kertoivat muun muassa Twitterissä luulleensa olevansa keskellä sotatanteretta.

24: Live Another Day -tuotantokaudella Jack Bauer pelastaa maailman Lontoossa. Vuosien tauosta huolimatta uudella tuotantokaudella on mukana runsaasti aikaisemmilta kausilta tuttuja tähtiä.

24-televisiosarjan ensimmäinen tuotantokausi nähtiin Yhdysvalloissa vuonna 2001, ja edellisen kerran sarjan uusia jaksoja esitettiin Yhdysvalloissa 24. toukokuuta 2010. Hittisarja on ollut peräti 73 kertaa ehdolla Emmy-palkinnon saajaksi. Sarjan kahdeksannesta kaudesta yksin Kiefer Sutherland sai seitsemän ehdokkuutta, joista yksi Emmy-palkinto päätyi hänelle.

Uusimmat