Koira kohtasi emäntänsä värisevän dildon – näin siinä sitten kävi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Jokaisen naisen kotoa tulisi löytyä ainakin yksi seksilelu. Jos hän ei ole tohdinnut ostaa välinettä itse, ovat hyvät ystävät voineet antaa sen lahjaksi. Omaromantiikassa ei ole mitään vikaa – päin vastoin.

YouTube
YouTube

Masturboiminen on upea keino tutustua omaan kehoon samalla, kun tuottaa mielihyvää. Lapset ja eläimet eivät kuitenkaan ymmärrä erotiikkavälineiden päälle. Otsikoihin on toisinaan noussut uutisia lapsista, jotka ovat kaivaneet vahingossa äitiensä dildoja esiin makuuhuoneen laatikoista. Nyt verkkovideolla nähään koiranpentu, joka ei oikein tiedä, miten omistajan hieromasauvaan tulisi reagoida.

Lemmikinomistaja Natalie Ferraro näyttää pinkkiä ja värisevää erotiikkavälinettä pikkuiselle koiralleen. Koira ensin haistaa lelua ja pomppaa sitten nopeasti siitä kauemmas. Pentu ei selvästikään ymmärrä mikä vekotin on, ja se jopa hieman näyttää pelkäävän kummajaista. Eipä koiran onneksi tarvitsekaan tietää, sillä seksilelut on tarkoitettu aivan muuhun käyttöön kuin koiran puruluuksi.