Televisiosta tuttu suursyömäri laihdutti yli 30 kiloa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kuuluisat kuppilat -televisiosarja on suosittu etenkin sen kotimaassaan Yhdysvalloissa. Travel Channelilla vuodesta 2008 esitetty sarja on alkuperäisnimeltään Man v. Food. Sarjan isäntäjänä toimiva Adam Richman tuli tunnetuksi miehenä, joka pystyy ahmimaan melkein mitä tahansa.

Amerikassa ihannoidaan erilaisia syömäkilpailuja ja äärimmäisyyksiin meneviä ruoka-annoksia. Adam Richman pani itsensä likoon monen vuoden ajan vieraillessaan erikoisannoksia tarjoilevissa ravintoloissa. Myöhemmin hän kuitenkin keskittyi valmentamaan televisiosarjaan osallistuneita syömäreitä selviytymään järjettömistä ahmimiskilpailuista.

Adam Richman on ollu tunnetusti hieman pyöreä vartalonmuodoltaan. Nyt miehen kerrotaan pudottaneen painoaan liki 32 kiloa. 40-vuotias televisiopersoona rakastaa uutta ulkonäköään ja hän on omien sanojensa mukaan muuttunut mies. Richman kertoi Cosmopolitanin haastattelussa olleensa aina se hauska ja karhumainen kaveri, mutta nyt hän voi tuntea olonsa jopa seksikkääksi.