Näin japanilaismies muuttui koulutytöksi – uskotko silmiäsi?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Aasiaan matkanneet saattavat joskus vitsailla siitä, että toisinaan länsimaalaiset saattavat mennä sekaisin ilotyttöjen sukupuolen kanssa, koska paikalliset miehet ovat todella kauniita naiseksi pukeutuessaan. Tästä saadaan nyt lisätodistusta videoblogin muodossa, jolla 24-vuotias japanilaismies muuttuu söpöksi koulutytöksi.

YouTube
YouTube

Meikillä saa aikaa hurjia muodonmuutoksia, ja tämän todistaa myös PurotanCH-nimimerkillä videoblogia pitävä nuori mies. Hän on nyt julkaissut YouTubessa taltioinnin, jossa hän meikkaa ja maskeeraa itsestään suloisen aasialaistytön. Sen jälkeen hän esittää toisella videolla suositun Let It Go -kappaleen japaniksi.

Mies muuttuu opiskelijaneitokaiseksi alle seitsemässä minuutissa. Ainoastaan hänen lihaksikkaat käsivartensa paljastavat aidon sukupuolen. Transvestismi luokiteltiin Suomessa kansainvälisen tautiluokituksen perusteella fetisismin ja sadomasokismin ohella sairaudeksi aina vuoteen 2011 saakka. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos päätti poistaa kaikki kolme luokituksesta, koska niiden mukana ololle ei nähty enää kunnollisia lääketieteellisiä perusteluita.