Ricky Gervaisin noloin fanikokemus – sormi syvällä takapuolessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmanlaajuista suosiota nauttiva brittikoomikko Ricky Gervais on menestynyt upeasti erityisesti television puolella. Pari vuotta sitten hän aiheutti kohua juontamalla Golden Globe -palkintogaalan värikkääseen tyyliinsä ja haukkumalla eturivin julkkistähtiä.

YouTube
YouTube

Nyt Ricky Gervais on paljastanut noloimman fanikokemuksensa ollessaan Late Show with Craig Ferguson -ohjelman vieraana. Iäkkäät miehet ryhtyivät keskustelemaan lääkärintarkastuksista ja erityisesti eturauhasen tutkimuksesta, jonka lääkäri suorittaa sormi potilaan takapuolessa. Gervais paljasti lääkärinsä paljastaneen kesken tutkimuksen olevansa hänen suuri fani.

Ricky Gervais teki varsinaisen läpimurtonsa vuonna 2001 The Office -ohjelman tähtenä. Sitä ennen hän oli kuitenkin niittänyt jo menestystä saralla, jota harva muistaa. Gervais oli nimittäin vuosina 1982 – 1984 poptähtenä Seona Dancing -yhtyeessä, jonka single Bitter Heart nousi aikoinaan brittilistan sijalle 70. Gervaisin lisäksi bändiin kuului Bill Macrae. Keväällä 2010 Gervais paljasti kokeneensa köyhyyden kauhut, vaikka nykyisin Gerwaisin omaisuuden arvioidaan olevan yli 10 miljoonaa euroa.