Uusi kotimainen EDM-tyttöbändi: ”Puolet ei tykkää ja puolet ihmettelee”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Uusi suomalainen tyttöbändi United Girls Helsinki julkaisi perjantaina toisen singlensä Jekyll ja Hyde. Stara tapasi yhtyeen kolme energistä nuorta naista haastattelun merkeissä. Kolmikko ei pitänyt kiirettä ensimmäisen julkaisunsa kanssa, sillä sitä työstettiin pitkään ja hartaasti.

Yhtyeen ensimmäinen single oli uusi versio Carolan ikivihreästä Kielletyt leikit -iskelmästä. Siinä sulottaret laulavat varatusta miehestä, jonka kappaleen naiskertoja haluaa vietellä. Debyyttisinkkua työstettiin tehotyttöjen mukaan viime vuoden elokuusta asti. Samalla Emma, Siiri ja Elina ovat saaneet aikaa kasvaa artistiuteen.

– Ollaan tehty paljon työtä ja haluttiin hioa biisiä, koska se on eka. Kukaan ei tunne meitä ja ensivaikutelma on ensivaikutelma. Me saatiin just se reaktio, mitä me haluttiin. Jengi meni sekaisin – ne eivät tienneet mitä ajatella, Emma kertoi Staralle.

– Puolet ei tykkää ollenkaan ja puolet ihmettelee, millaisesta jutusta on oikein kyse! On hyvä, että biisi jätti paljon kysymysmerkkejä, eikä meitä ole nyt leimattu vielä mihinkään lokeroon. Voimme tehdä EDM:n kanssa mitä haluamme. Lähdettiin laajasti liikkeelle, Siiri jatkoi.